Ajankohtaista


Hyvät ystävät!

Paljon on vettä virrannut ja vuodet vaihtuneet siitä, kun edellinen kirjallinen merkintä kotisivuillamme oli maaliskuussa 2021, siis jo neljä vuotta sitten. Viimeiset valokuvat olivat vuotta myöhemmin 20-vuotisjuhlasta 22.3.2022.

Ensin tuli teknisiä ongelmia, jotka olivat sihteerille liian haastavia. Sitten petti terveys. Puoli vuotta sitten sairastuin vakavasti. Minulle tehtiin aivokasvainoperaatio, minkä jälkeen jouduin sairaalapotilaaksi puoleksi vuodeksi. Nyt olen kotona, liikun jo ilman rollaattoriakin, vaikka sen usein turvakseni otankin. Mikko on käyttänyt pyörätuolia jo pitemmän aikaa, mutta yritämme toinen toistamme tukien porskutella eteenpäin.

Asenne ratkaisee !

Kuten Abraham Lincoln on sanonut: ”Voimme valittaa, että ruusupensaassa on piikkejä tai iloita siitä, että piikkipensaassa on kauniita ruusuja .”

(kuva: Marjatta ja Mikko)

Tämän vuoden tapahtumista ja tulevista suunnitelmista voit löytää näiltä sivuilta.

Viime vuoden tapahtumat ja tämän vuoden suunnitelmat löydät näiltä sivuilta toimintaosiosta. Kokoustilamme Potkuri oli kuukausia remontissa. mutta nyt olemme päässeet aloittamaan toimintamme syyskuussa. Voimme taas kokoontua joka kuukauden toisena maanantaina klo 13.30 (Huom! aika). Kokoustilana on joko Isommus-Sali tai vähän pienempi Tervas-Sali keittiön vieressä.

Seuraavat kerhopäivät voi jo merkitä allakkaan:
12.1. 9.2. (vuosikokous) 9.3. 19.4. 11.5.

Suunnittelemme myös retkiä lähialueille ja ehkä bussiretkiä kauemmaksikin. Näihin toivoisimme teiltäkin ehdotuksia ja toiveita.

Teatteriin on varattu kaksi näytöstä:

10.1.2026 la klo 13 Ulla Tapanisen vierailunäytös ”Lava-ammuntaa”- Hulvatonta komiikkaa. Lippu 35 e pitäisi lunastaa ennen 17.12.2025 teatterin kassalta tai Osviitasta.

14.3.2026 la klo 13 Salakaato, joka perustuu Annikki Kariniemen romaaniin pienen lappilaiskylän elämästä. Se on ollut toivotuin uusinta 50 vuoden ajan. Lippu 35 e lunastettava kassalta tai Osviitasta ennen 6.2.2026

Lapin sotaorpoyhdistyksen jäsenmaksu on 25 euroa , josta yhdistys maksaa 15 euroa Kaatuneitten Omaisten Liitolle.

Jäsenlehti Huoltoviesti, joka ilmestyy kolme kertaa vuodessa, tulee jokaiselle jäsenelle ilman eri tilausta. Jos samassa osoitteessa on  useampi jäsen, niin lehti tulee vain yhdelle.