Valokuvat

Valokuva-albumeihin pääset klikkaamalla albumin nimeä.

Kuvat on aakkostettu tai numeroitu, mutta niiden katselu pitäisi aloittaa alhaalta järjestyksessä.
Sivuilla olevista nuolista pääsee eteen – tai taaksepäin. 
Ylhäällä vasemmalla on kuvan teksti. Mikäli teksti keskeytyy ja paikalla on kolme pistettä, niin niitä painamalla siihen ilmestyy poistunut teksti.
Kuvan saa isommaksi ja pienemmäksi kuvan alla olevista merkeistä (+ ja -).
 
Kansioissa on Alakorkalon laavulla ja Turtolan muistopäpvillä kaksi äänitevideota. Ne saat auki , kun painat kuvaa keskeltä ja kiinni, kun painat X-näppäintä ylhäältä vasemmelta.